Puumalan siltatornin erikoisvalaistuksen toteutussuunnittelu

Tietoa projektista

Puumalassa järjestettiin alkuvuodesta 2017 siltatornin valaistuksen ideakilpailu Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Ideakilpailun tavoitteena oli esitellä Puumalan siltatorni uudessa valossa. Siltatorni on lähes 40 metriä korkea ja se sijaitsee näkyvällä paikalla Saimaan vesistön äärellä Puumalan salmen sillan ja kantatie 62 kupeessa. Voittajateokseksi ideakilpailussa valittiin valaistussuunnittelija Heini Myllyojan teos nimeltään Saimaanmajakka.

Siltatornin aiempi valaistus oli toteutettu hehkulampuin, loisteputkivalaisimin ja elohopeavalaisimin. FIXULUX Oy teki kohteeseen valaistuksen toteutussuunnittelun ideakilpailun voittanutta teosta kunnioittaen. Kierreportaiden viereisessä kulmassa sijainnut loisteputkivalolinja korvattiin vastaavalla ledivalaisinvalolinjalla, joissa oli häikäisyä ehkäisevä opaali polykarbonaattipinta. Valolinjan valosta tuli miellyttävä, vaikka valolinja osoittaakin suoraa kohti siltatornin aulaa, jossa ihmiset liikkuvat. Sopivia valaistustuotteita valittaessa huomioitiin, että valaisimilla kyetään toteuttamaan voittajateoksessa määritellyt ohjaukset, kuten ilmanpaineen mukaan ohjautuvat väriteemat Saimaannorppa ja Saimaan Nieriä sekä päivänvaloon ja liikkeeseen reagoivat kulkuvalaistukset sekä hissikuilun valaistukset. Valaistussuunnittelussa huomioitiin oikeat valonjaot, valonvärit, värintoistoindeksit sekä valotehot, jotta toteutus vastaisi mahdollisimman hyvin alkuperäistä valaistusideaa. Valotehot optimoitiin kohteeseen sopivaksi, jotta himmennyksellä valotehot saataisiin tarvittaessa myös todella matalaksi. Ulkopinnan valokuvio pystyttiin toteuttamaan yhdellä Gobo-projektorilla, alkuperäisessä ideassa suunnitellun kolmen profiiliheittimen sijaan. Uusi valaistus kuluttaa merkittävästi vähemmän sähköä aiempaan valaistukseen verrattuna.

Siltatornin uusi valaistus julkistettiin uudenvuodenaattona 31.12.2017 ja siitä on saatu paljon positiivista palautetta. Lisätietoja sekä video sillan valaistuksesta löytyy Puumala-lehden verkkosivuilta. Linkki: http://www.puumalalehti.fi/2018/01/04/katso-juha-markkasen-video-siltatornin-valoista-uudenvuodenaatolta/.

FIXULUX Oy:n tehtävät hankkeessa:

  • valaistuksen toteutussuunnittelu kilpailun voittaneen idean perusteella
  • sopivien valaisintuotteiden valinnat
  • valaistuslaskenta ja valaisinten sijoittelut
  • kustannusarvion tekeminen valaisintuotteille
  • lopullisten valonvärien ja valotehojen hienosäätäminen kentällä