FIXULUX Oy on mukana Oulun kaupungin dynaamisessa hankintajärjestelmässä. Kevään kilpailutuksessa saimme tehtäväksi suunnittelukokonaisuuden, jossa laadimme katuvalaistuksen rakennussuunnitelmia Haukiputaan, Oulunsalon ja Ylikiimingin alueille. Työ on edennyt suunnitellusti ja valmistuu sovitussa aikataulussa.

Aiemmin keväällä osallistuimme Akaan kaupungin teknisen toimen suunnittelu- ja asiantuntijapalveluiden kilpailutukseen valaistussuunnittelun osa-alueella. Kolmen valitun toimittajan joukossa sijoituimme toiseksi. Näin kovassa seurassa ”hoppee ei ole häppee”. Puitesopimus allekirjoitettiin 28.3. Akaassa ja sopimus on voimassa vuoden 2020 loppuun saakka.

FIXULUX Oy on ulkovalaistuksen ja erikoisvalaistuksen suunnitteluun sekä sähkösuunnitteluun erikoistunut asiantuntijayritys. Hyödynnämme työssämme digitalisaation tarjoamia palveluita ja tarjoamme henkilöstöllemme mahdollisuuden työskennellä haluamallaan paikkakunnalla. Olemme satsanneet laatuun ja jatkuvaan kehittämiseen yrityksen perustamisesta lähtien. Asiakastyytyväisyys asiakaskunnassamme on huippuluokkaa. Tavoitteenamme on toimialan paras asiakastyytyväisyys.