FIXULUX Oy – Valaistuksesta elinvoimaa!
ISO 9001 -sertifiointi
Ajankohtaista

Valaisevaa asiantuntemusta

Valaistuksen suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut

Sähkösuunnittelu

Valaisevaa asiantuntemusta

Valaistussuunnittelu ja
valaistuksen sähkösuunnittelu

Valaistuksen asiantuntijapalvelut

Valaistuksesta elinvoimaa

Valo lisää turvallisuutta, viihtyvyyttä ja esteettisyyttä. Parhaimmillaan valaistuksen uudistaminen säästää energiaa ja lisää elinvoimaisuutta, mutta ainoastaan hyvin suunniteltuna ja toteutettuna.

Suunnitteluprojektimme perustuvat vankan osaamisen lisäksi ympäristön havainnointiin, mittaustuloksiin ja ennakkotutkimuksiin. Meidän suunnitelmissamme jokaisella ledivalaisimella on perusteltu paikkansa, eikä kaapeleita vedetä metriäkään ylimääräistä.

Vaikka kustannustehokkuus on meille tärkeää, säästöjä ei tehdä ihmisten viihtyvyyden kustannuksella, päinvastoin. Hyvin suunnitellussa projektissa on mahdollista säästää sieltä missä käyttöaste on matala ja panostaa sinne missä ihmiset liikkuvat.

Tiedämme, että elinvoimaa lisäävä ympäristö on monimutkainen järjestelmä ja ymmärrämme olevamme osa sitä. Hyvin toteutettu valaistus ei ole meille yksittäinen projekti, vaan jatkuva ja kehittyvä prosessi.

Asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit ja urakointiyritykset läpi koko Suomen. Palvelemme myös teollisuuslaitoksia, taloyhtiöitä, satamalaitoksia ja muita suunnittelutoimistoja.

Ajankohtaista

Lisää artikkeleita

Referenssejä

Katso lisää töitämme!
Tutustu palveluihimme!

Suunnittelemme ilahduttavaa ulkovalaistusta koko Suomeen!

OTA YHTEYTTÄ!
Go to Top